Ihminen tapasi eläimen, joka ei peljännyt häntä, hän kosketti sitä, se ei säikkynyt. Jumalan käsi oli ainoa, joka kutsuessaan sen elämään oli koskettanut sitä. Se samasti Luojan käden ja ihmisen käden, siinä ei ollut yhtään haavaa, ei lyömisen kipua, se ei tuntenut pelon kuilua. Ihminen tapasi eläimen, juuri luodun, kesyttömän, pelottoman ja ystävällisen. Hän katsoi sen silmiin ja eläin katsoi hänen silmiinsä niin kuin jumalat katselevat.
Helvi Hämäläisen kirjoittama runo, jonka esitin Käy sisään-matineassamme keväällä 2007.
Uuteen Vuodatukseen siirtymisen vuoksi kommentointi on tilapäisesti suljettu tässä artikkelissa.
Kommentointi avautuu hyvin pian eli heti kun Vuodatuksen kommenttimoottori on jyrskäyttänyt kommentit lävitse myös tämän artikkelin kohdalla.